Mystinen kuu järven yllä heijastelee valoa veden väreilevälle pinnalle. 925 hopeasta valmistettujen Kuunsilta-korujen designin inspiraatio on kuun muodossa ja sen heijastuksissa niin veden pinnalla kuin syvällä ihmisen mielessä.
Korvakorujen hopeapintaa on kuvioitu vasaroimalla jolloin pinta heijastelee valoa kauniisti. Kimaltavasta kuusta heilahtelee hopeaketjuista muodostuva kuunsilta. Korvisten leveys on noin 1,4 cm ja pituus noin 7,5 cm.
Monet ihmiset sanovat kuun vaiheiden vaikuttavan esimerkiksi uneen tai mielialaan. Täysikuun sanotaan tekevän ihmiset levottomiksi tai energisiksi. Kuu ja kuun eri vaiheet ovat olleet tärkeitä ja huomioon otettavia asioita suomalaisessa kansanperinteessä. Monet entisajan askareet on ajoitettu kuun vaiheiden mukaan.
Toimitetaan mustassa ECO-korurasiassa.